keskiviikko, 24. joulukuuta 2008

Hyvää joulua!

Täytyy nyt toivottaa hyvää joulua näin bloginkin välityksellä vielä ennen kuin vuorokausi vaihtuu ;)
Oli ihana aatto, ja paketeista paljastui mitä mahtavimpia lahjoja, mm. pari korukirjaa ja hopeasavikurssi. Tuosta kurssista olen kamalan innoissani, olen jo alkanut suunnitella riipusta.

Hyvää joulua!

tiistai, 16. joulukuuta 2008

Joululahjoja

Elämme pimeintä aikaa vuodesta, ja se näkyy myös blogeissa, ainakin omassani. On mahdotonta saada hyviä kuvia viikolla (koulusta päästyäni on jo pimeää) ja viikonloppuisin taas on niin paljon tekemistä, ettei ehdi, taikka jaksa kuvata. Tänään päätin hakea raksalampun vintiltä ja ainakin yrittää saada blogikelpoisia kuvia. Ei kyllä kummoisia tullut, ja kiukustuneena päätin tyytyä kuvaamaan vain osan koruista. Kuvaamatta jäivät mm. kimalteleva juhlakoru, monet nappikorvikset ja pari lahjarasiaa. Nämä, jotka kuvasin, ovat kaikki joululahjoja.


Ketju tädilleni. Keskellä mv-helmi. En vain muista tämän ketjun nimeä. Ruoriketju? Ei.. Ehkä tynnyriketju?


Nappikorvikset serkulleni. Mietin vielä tuota keltaista väriä, ehkä olisi turvallisempaa antaa mustat. Kuvassa myös edellisen postauksen lahjarasia.

Kynttilä kampaajalleni, joka pitää sekä enkeleistä että kynttilöistä.

Lasitiiliriipus joko itselleni tai kaverilleni.

Jouluinen jääkaappimagneetti. Näitä tein eri kuvilla; tontuilla, enkeleillä ja mistelinoksilla. Oli vain niin kauhea kiire lähettää magneetit Ruotsiin sukulaisilleni, etten muistanut kuvata (ärsyttää jälkeenpäin, enkelimagneetti oli niin hieno!)

maanantai, 8. joulukuuta 2008

Olenpas ollut laiska blogini suhteen, viimeinen postaus tehty yli viikko sitten! Nytkin tulin vain kertomaan, ettei tuotantoni todellakaan ole pysähtynyt, päinvastoin. Postailen joku päivä tekeleitäni. Luvassa mm. lasitiiliriipuksia, viikinkiketjua ja askartelua...

Ps. Lähes järkytyin kun tänään katsoin kalenteriani ja tajusin, että joululoma alkaa jo ensi viikon lauantaina. Niin paljon tehtävää vielä ennen sitä!

lauantai, 22. marraskuuta 2008

Talven ihmemaa

IHANAA! oli ensimmäinen reaktioni kun torstaiaamuna katsoin ulos ikkunasta. Yön aikana oli satanut oikein kunnolla lunta. Lumessa on vain yksi huono puoli; torstaina alkoi koeviikko, ja minulla on niin jouluinen olo, ettei lukemisesta tule mitään!


Tässä yksi monista tämänhetkisistä projekteistani. Kynttilöiden valaminen on hauskaa, ja valmiit kynttilät ovat hyviä joululahjoja. Sitten kun koeviikko loppuu, aion tehdä paljon kynttilöitä ja koristella ne serveteillä ja decoupage-lakalla.
Koruja en ole tehnyt, ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Kunpa loppuisi jo toi koeviikko, olisi niin ihana tehdä jotain muutakin kun päntätä.

perjantai, 31. lokakuuta 2008

Taas oranssia

Tein nämä korut jo sunnuntaina. En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa, sillä on ollut paljon muuta tekemistä.
Simpukankuorineliöitä ketjussa.

lauantai, 25. lokakuuta 2008

perjantai, 24. lokakuuta 2008

Kaulakoru sateenkaarifluoriitista ja metallihelmistä.
Karneolikorvikset. koukku näyttää kuvassa kamalan tummalta, en tiedä miksi.
Huomenna tulee luultavasti lisää koruja. Tuntuu siltä, että tästä yöstä tulee aika tuottelias.
Keksin myös mitä tehdä afrikan turkoosista. Selasin Annin blogia ja löysin tämän korun. Jotain tämän tyylistä voisin väkertää, tosin simppelimpänä ja ehkä hieman värittömämpänä.